Tämä ei ole vertauskuva. En tarkoita, että ihminen kulkee yksin läpi elämän. Tarkoitan, että yksin käveleminen julkisella paikalla on kamalan epämiellyttävää. Minulle käy aina jompi kumpi seuraavista:
1) Olen liioitellun tietoinen kaikista ja kaikesta ympärilläni. Omasta käytöksestäni myös. Esim. mietin kuumeisesti, kävelenkö aina näin ja kuinka nopeasti ja kuinka pitkiä askelia otan ja entä jos mun kävelytyyli näyttää hölmöltä ja miten käsien kuuluu luonnollisesti normaalioloissa liikkua kävellessä ja heilutanko mie niitä käsiä nyt liika voi APUA.
2) Unohdan täysin kaiken ympärilläni josta seuraa se, että näytän varmasti kaikkien mielestä mielipuoliselta. Minulla on muun muassa tapana puolivahingossa kopioida ihmisten hassuja ilmeitä ja kävelytyylejä erittäin ilmiselvästi, puhua äänettömästi niin, että suu liikkuu, napsutella sormia, muuttaa kävelytahtia musiikin mukaan, heiluttaa päätäni oudosti, jäljitellä erilaisia eleitä ja/tai tanssikoreografioita minimaalisesti (pieni käden heilautus, lantion pyöritys, minikokoiset body wavet etc), hyräillä hiljaa ääneen, harjoitella viheltämistä (ja epäonnistua siinä surkeasti) sekä toistaa lempparirepliikkejäni elokuvista ja sarjoista näyttelijän puhetyyliä jäljitellen. Kaikki tämä tapahtuu ilman, että kiinnitän tekemisiini mitään huomiota. Kunnes joku vastaantulija kurtistaa minulle kulmiaan ja kävelee ohi niin etäältä, kuin mahdollista. Kuinka nolo voi ihminen olla ;____;
