Päätän alkaa saada asioita aikaiseksi!

Nyt tasan just tästä hetkestä mie alan saada asioita aikaiseksi! Tai oikeestaan aloitin jo tossa joitain päiviä sitten kun rupesin kirjottaa tänne.

Tekee ihan sikana mieli tanssia pitkästä aikaa. Lupasinkin eilen illalla itselleni, että kun yliopisto alkaa käyn vähintään kolmesti viikossa treenaamassa lipastolla tanssia (meen sinne peilisaliin, nauhotan ku tanssin, katon ne videot vaikka onki maailman kauheinta kidutusta kattoo omaa tanssimistaan, ja tanssin ja kuvaan niin kauan et oon tyytyväinen lopputulokseen, piste!) ja jos vaikka joskus kävis lenkillä ja tekis kotona ihan perus lihaskuntoa. Ja sit rupeen kirjottamaan kaikkea muutaki mitä mieleen sattuu enkä vaan tänne. Ja opiskellakin vois yrittää ehtiä :P

Mulla on nyt edelliset pari vuotta menny semmosessa epämääräsessä sumusessa tilassa etten oo oikeen saanut mitään järkevää aikaiseksi, en ainakaan mitään pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä vaativaa. Tai jos oon saanutkin aikaseks niin en ole saanut ihan hirveesti hupia irti mistään (lukuunottamatta Helsingin tanssiopiston street dance tunteja, ne oli parasta!!) Nyt tuntuu jotenkin tosi mahtavalta, että ylipäänsä tekee mieli tehdä ja on tullut tehtyä asioita. Ei ehkä pitäis olla ylpeä niin pieniestä jutuista, kuin pari valmista blogitekstiä ja suht säännöllisen liikunnan harrastaminen. Oon silti, koska tiiän missä mun rima on ihan liian kauan mennyt (tai oikeestaan en tiedä, kun se rima hukkui joskus viime vuosikymmenen lopulla ihan kokonaan, onneks löysin uuden!) ja nyt tää pienikin kohotus kyllä tuntuu.

Mun serkuilla on uus uima-allas. Se on aika hieno. Vois käydä kattomassa niitä riiviöitä useemminkin :DD Samalla pääsee opettamaan ukemeita ja muuta kivaa (ne haluaa aina oppia "ninjataitoja", aww).

Senki mie muuten oon saanu aikaseks, että kun on kauan pitänyt ottaa punasia raitoja päähän, mutta ne maksaa kampaamossa paljon ja ite en jaksa säätää (koska raitoja uhh), ni kävin eilen ostamassa punasta hiusväriä. Huomenna sotken koko kämpän sillä. Luultavasti päähän ei jää ollenkaan kun nää mun hiukset on niin tummat... Mut jos vaikka vähän sillai et kivasti valossa näkyis semmonen punertava hehku ni oisin enemmän ku tyytyväinen (:

Sosiaalisesta rajoittuneisuudesta

Mulla on kyllä joku aivovamma sosiaalisia tilanteita hoitavilla alueilla.

Eilen töissä olin ulkona ja joku kundi ilmestyi siihen pihalle tupakoimaan. Ja sitten se alkoi puhumaan mulle. Sanoi, että mun huppari on hieno ja kysyi, mistä sellaisia saa. Vaikka kysymys oli ihan normaali, eikä olisi ihan hirveästi vaatinut vastata kohteliaasti tai ehkä jopa small talkata vähän siihen päälle, onnistuin menemään ihan lukkoon. Pienen jumituksen jälkeen mumisin jotain epäselvää ja poistuin kiireesti paikalta. Siitä eteenpäin päivä kului mukavasti miettiessä miten parhaiten välttyisin törmäämästä tuohon heppuun enää kertaakaan parin vikan työviikkoni aikana. Pääasiallisesti koska oma tönkkö toiminta hävettää, ei tilanteessa eikä siinä kundissa ollut mitään epämiellyttävää. Jotenkin vaan onnistun aina levittämään ympärilleni kiusaantunutta ja antisosiaalista ilmapiiriä ja sitten häpeämään jälkikäteen ihan älyttömän paljon.

Mulla on muutenkin töissä joinain päivinä ihan kauheita vakeuksia selvitä kaikesta sosiaalista toimintaa vaativasta, kuten ihmisille hymyilemisestä, silmiin katsomisesta ja reippaasta tervehtimisestä. Usein käy esimerkiksi niin, että aamulla piipitän pienellä äänelläni hyvät huomenet ja sitten se toinen kajauttaa reippaasti ilmoille vastauksen ennen kuin ehdin päästä lauseen loppuun asti. Ääneni hukkuu sen toisen alle ja viimeiset puolitoista tavua jäävät pois. Sitten olenkin aivan mahdottoman häpeissäni enkä kehtaa katsoa toista silmiin vaan tuijottelen varpaita, vaikka tuo toinen ei varmaan edes huomannut mokaani. Ja joka kerta kun pitää koputtaa jonkun toimiston oveen tulee sydämentykytyksiä ja toivon ettei ketään olisi paikalla, ja aina kun joku sanoo jotain, toivon ettei sitä olisi suunnattu minulle.

En minä edes ole mitenkään erityisen sisäänpäin suuntautunut persoona. Suurin osa kavereista ja puolitutuista varmaan luokittelisi mut ihan överisosiaaliseksi. Mulla on muun muassa tapana halailla ihmisiä, jotka ei varmasti koe tuntevansa minua tarpeeksi hyvin sietääkseen halailua. Viime viikolla kävin töiden jälkeen verkkokaupassa ostamassa uuden puhelimen, ja vitutuksesta + väsymyksestä huolimatta höpötin ummet ja lammet kassan kundille enemmän ja vähemmän asiaan liittyvistä asioista. Joskus junassa, jos vieruskaveri sattuu olemaan sosiaalisemmasta päästä, tulee juteltua koko parituntisen matkan ajan nonstoppina. Tutustun uusiin ihmisiin ihan yliluonnollisen nopeasti ja jo pienen jutustelun jälkeen saattaa uusi tuttavuus tuntua jo läheiseltäkin ystävältä. Joskus vaan joku salpa menee kiinni, enkä saa suuta auki enkä osaa toimia missään sosiaalisissa tilanteissa. Se on ihan käsittämätöntä että yhtenä hetkenä on koko maailman kaveri, mutta seuraavassa ajatus puhelun soittamisesta (tai edes puheluun vastaamisesta) tuntemattomalle ihmisille ahdistaa niin perkeleesti tai uskallus ei meinaa riittää bussikuskin tervehtimiseen. En mie edes ole huomannut mitään selkeää yhteyttä väsymystilaan tai mielialoihin. Sosiaalisuus tuntuu olevan mulle joku oma muista asioista erillinen kehontoimintonsa, joka elää ihan omaa elämää oman kalenterinsa mukaan. Onko tää normaalia vai oonko vaan tosi outo >__<

Mie en yleensä kirjoita blogiin päiväkirjamaisia postauksia mutta tänään on ollut hyvä päivä. Tänään on ollut siinä määrin hyvä päivä, että haluan joskus kun ketuttaa muistaa sen, että joskus on tällaisiakin tosi hyviä päiviä ja kaikki on ihanaa (paitsi se et mulla on ihan jäätävä kesäflunssa).

Haluaisin tässä välissä muistuttaa etten tosiaankaan ole mikään mestarivalokuvaaja. Älkää tuomitko plz ^^'

Joo elikkäs Kalliossa oli häppeninkiä tänään (Kallio Block Party) joten Kurvi oli liikenteeltä suljettu ja joka paikassa oli ruokakojuja ja musiikkilavoja ja ihmisiä keskellä katua. Aika jännä näky. Eniten pisti silmään se, että piritori näytti ihan mukavalta paikalta (ks yllä)!! En oikeen ymmärrä, miten siinä on onnistuttu ja piti ihan ottaa kuva todistusaineistoksi. Käytiin mm. Helsingin punaisten lyhtyjen kadulla aka Vaasankadulla syömässä hampparit Just Vegessä (on hyvää nomnom) ja tuhlasin paljon rahaa pieneen leffakauppaan. Miun paras kamu toi mulle söpöt Puuskupuh sukat Lontoosta :> (Oon Puuskupuh ja ylpeä siitä!)

Maleficent ja Boardwalk Empiren kakkoskausi on miun äidille, loput ostin itselleni koska olen ahne possu ja pakko saada kaikki kiva minkä nään.

Nii juu ja mummi teki ihan hirmu hyviä tattilettuja mulle tänään \(^-^\)(/^-^)/